Reima Stores

Somen sisältösuunnittelua globaalisti

Lapsellista sisältöä!

Myymäläkokemus ei pääty siihen kun käyttäjä astuu ulos myymälän ovesta. Se jatkuu myös kotona. Ensin paketointia avaamalla, sitten tuotetta käyttämällä ja myöhemmin brändiä seuraamalla. Kun Reima on lasten brändi, meille oli itsestään selvää, että Reima Storeilla tulisi olla myös ’lapsellista sisältöä’.

  1. Kaivettiin naftaliinista kaikki vanhat ulkoleikit. Hyödynnettiin jo olemassa olevaa Goye hahmoa sekä siihen liittyvää visuaalista maailmaa. Luotiin postaus kalenteri sekä valmiit postaus materiaalit globaaliin käyttöön. Lähdettiin inspiroimaan lapsia ja vanhempia leikkimään ulkona. Myös yhdessä.

Suosituksia ja ideoita

  1. Toinen tärkeä sisältö Storejen someen on käyttäjäsuositukset ja -kokemukset. Ennen sisältösuunnitelman luontia, tehtiin käyttäjätutkimus, josta selvisi, että käyttäjät arvostavat suosittelijoina ennen kaikkea toisia käyttäjiä. Käyttäjäkokemukset ovat arvokasta sisältöä myös Storeille sekä itse brändille. Tehtiin siis suunnitelma kuinka käyttäjäkokemuksia kerätään ja jaetaan.

  2. Kun kyseessä on myymälä, halutaan tietysti myös myydä. Eli kolmas postaus kategoria oli myyvä postaus. Kun kyse on funktionaalisesta pukeutumisesta, tuotteet esitellään settinä. Eli täydellisenä ratkaisuna. Luotiin tapa kuvata ja esitellä tuotteita. Määriteltiin myös väriyhdistelmiä uusiksi perinteisestä täys sinisestä tai pinkki/punaisesta. Tämäkin siksi, että käyttäjät olivat toivoneet uutta ja unisex tyyppistä inspiraatiota, sillä usein vaatteet siirtyvät siskolta veljelle tai päinvastoin.
    Nämäkin postaukset merkattiin kalenteriin.

Käyttäjälähtöisyys

Toteutettiin Storeille siis käyttäjälähtöistä sisältöä. Helposti jalkautettavaksi.
Näillä ratkaisuilla saatiin tuhansia käyttäjiä seuraamaan Storejen sisältöä ja näin kuulemaan myös Storejen lähettämiä viestejä.